Parmaco PK Kuninkaantammi

Parmaco: Automaatio tuo luotettavuutta

Parmacon filosofian mukaan jokainen lapsi ansaitsee oppimisympäristön, joka innostaa ja tukee häntä oppimisessa parhaalla mahdollisella tavalla. Parmaco lainaa kouluja ja päiväkoteja, jotka ovat niin oppimisen, turvallisuuden, ympäristön kuin taloudenkin kannalta fiksumpi valinta. Vuonna 2012 perustetussa yrityksessä työskentelee noin 200 henkilöä erilaisissa tehtävissä esimerkiksi tuotannossa, suunnittelussa, myynnissä ja hallinnossa.

Ajansäästöä konsolidointijärjestelmällä

Konsolidointijärjestelmä tuli ajankohtaiseksi, kun Parmaco alkoi vuonna 2019 tekemään IFRS-raportointia. ”Teimme konsernitilinpäätöksen aiemmin useissa Exceleissä, joka oli työlästä ja aikaa vievää. Aloimme kartoittamaan konsernitilinpäätösjärjestelmiä ja huomasimme pian, että erityisesti Clausionin IFRS-puoli on todella vahva. Kaikki pohjat ja automatiikka olivat jo valmiina. Meille oli tärkeää, että automaatiota konsolidointiin on mahdollisimman paljon, järjestelmän olematta kuitenkaan liian raskas. Halusimme, että samaa järjestelmää voidaan hyödyntää sekä sisäisessä että ulkoisessa laskennassa”, Anneli Raskila, Parmacon talouspäällikkö kertoo.

Automaatio tuo luotettavuutta

Konsernitilinpäätöksen teko Parmacolla on huomattavasti aiempaa nopeampaa ja luotettavampaa Clausionin järjestelmän käytön myötä. ”Monet sellaiset asiat, joita aiemmin piti tehdä joka kuukausi, saadaan nyt tehtyä rullaavasti eikä tällaisiin asioihin tarvitse keskittyä katkokiireiden aikana. Konsolidointijärjestelmä tekee paljon asioita automaattisesti ja luotettavasti, esimerkiksi sisäisten erien automaattinen eliminointi. Saamme kaikkien yhtiöidemme luvut samaan järjestelmään ja voimme porautua konsernista aina erillisyhtiöiden transaktioihin saakka. Tämä on parantanut läpinäkyvyyttä merkittävästi. Tarvittavia muokkauksia voi tehdä helposti itse, eikä kaikki ole aina konsultin takana. Tämä tuo joustavuutta työhön, mutta myös kustannustehokkuutta”, Anneli Raskila jatkaa.

Sisäisen laskennan puolella budjetti tehtiin syksyllä 2021 ensimmäisen kerran Clausionin järjestelmällä, samoin rullaava ennustaminen on hiljattain otettu käyttöön. Lähiaikoina sisäisen laskennan puolen kehitystyö jatkuu, samoin kuin esim. Clausionin järjestelmän datan tuominen Power-BI -työkaluun.

Talousihmiset konsultteina on suuri etu

”Yhteistyö on ollut mahtavaa – meillä on ollut huippukonsultit. Usein järjestelmäprojekteissa ongelmana on, että me talousihmisinä puhumme eri kieltä, kun pöydän toisella puolella oleva tekninen tyyppi – Clausionin kanssa näin ei ole. Konsultteina ovat talousalan taitajat, jotka osaavat syvällisesti myös teknisen puolen järjestelmästä. Tästä on ollut todella iso etu.”

Anneli Raskila, Talouspäällikkö, Parmaco

”Konsultit ovat pystyneet tuottamaan ratkaisuvaihtoehtoja monimutkaisiinkin asioihin. Kaikista henkilöistä on jäänyt todella positiivinen olo – he ovat aidosti kiinnostuneita, että me saamme luvut oikein ja hommat toimimaan hyvin”, Raskila päättää.

3 tärkeintä syytä miksi Parmaco käyttää Clausionin ratkaisuja:

  • Läpinäkyvyys lukuihin -> helppo analysoida.
  • Konsolidointi on pitkälti automatisoitua -> ajan säästö.
  • Taipuisa järjestelmä, myös tulevaisuudessa.